Siirry sisältöön

Jos nyt muutama promokuva, josta saisi vähän esimakua.

Näytelmän harjoitusten lähdettyä käyntiin, seuraavaksi on vuoro ottaa muutama promokuva, jotta tulevat katsojat saavat jonkinlaista esimakua mitä tuleman pitää. Kaikki kiinnostuneet voivat seurata KYTin instagramia, jossa lähtee pyörimään hahmoesittelyt.

Promokuvia varten kokeiltiin myös kevyempää maskia jokaiselle hahmolle. Osalle se tarkoitti käsitatuoinnin piirtämistä ja tähtien kanssa kuljeskelua.

Tällä viikolla tuotanto nytkähti jälleen eteenpäin ja aikaisemmin lykkäytyneet promokuvat saatiin otettua. Jokaisesta hahmosta otettiin oma yksityiskuva, mutta jakoa varten otettiin myös tilannekuvia sekä tietenkin perheiden yhteiset potretit. Näitä kaikkia tulossa lisää instagramiin ja muuhun sosiaaliseen mediaan piakkoin.

Hahmojen välisten suhteiden ollessa isossa osassa tämän vuoden näytelmässä, muutama kuva otettiin ihan sitä ajatellen.

Valokuvaajana Alvar. Olga ohjasi näyttelijöitä kuvauksissa.

Kuvaukset alkoivat Lukemalla hyvissä ajoin kello 16.00 ja ne saatiin hoidettua näppärästi ja nopeasti. Kuvauksissa ohjaaja ja valokuvaaja ohjasivat näyttelijöitä tuomaan hahmon esille promokuvissa.

Kuvausten yhteydessä ei tietenkään voitu kokeilla ihan täyttä teatterimaskia, joka olisi ollut epäedullisen näköinen kuvissa. Sen sijaan kuvissa päästiin kuitenkin kokeilemaan hahmojen vaatetusta, niin että osalla hahmoista oli mukana muutakin maskeeraus rekvisiittaa. Kuten esimerkiksi tähtiä puvustuksessa.

Kuvassa Ilo sekä Sanna valmiina kuvauksiin rooliasuissa.

Kuvauksiin meni yllättävän lyhyt aika, mutta siihen saattoi vaikuttaa se, että kuvauksia oli suunniteltu jo etukäteen keväällä.

Ruumis -näytelmän harjoituskausi jatkuu vielä syyskuun. Sen jälkeen näytelmä siirtyy esityskaudelle.

Pieni logo

Muista seurata Kuopion ylioppilasteatterin instagramia sekä facebookia.

Näytelmän esitysajat sekä varaustiedot facebook tapahtumasta.

Ruumis-näytelmän kantaesityksen ensi-ilta 2.10.

Varaa lippusi ensi-iltaan tai myöhempään näytökseen sähköpostista kuopionylioppilasteatteri@gmail.com tai tekstiviestillä numerosta 044 - 576 8416

Kuopion ylioppilasteatterin syys taival alkoi oikeastaan jo viime viikolla tapaamisessa, jossa jo kertaalleen muutetut aikataulut jouduttiin muuttamaan uudelleen. Mutta nyt vauhti on vain eteenpäin lukuharjoitusten, puvustuksen ja uusien esityspäivien siivittämänä.

Näyttelijäkokoonpano lukutreenien äärellä. Sään salliessa treenit vietiin nurmikolle.

Lukutreenit olivat ensimmäinen pulahdus takaisin keväällä peruuntuneen produktion maailmaan, niin näyttelijöille kuin tuotannonkin porukalle.

Ensi-iltaa vietetään perjantaina 2.10 vaihtuneessa tilassa. Kauas emme joutuneet kuitenkaan matkaamaan, vaan esitykset tullaan edelleen järjestämään Itä-Suomen yliopiston kampuksella Yliopistonrannassa.

Kuopion ylioppilasteatterin toiminta hiipui olemattomiin maaliskuun loppupuolella, ja kevään produktion esitykset jouduttiin perumaan silloisen tilanteen vuoksi. Mutta nyt teatteri on jo kuukauden päivät muotoutunut uudelleen ja herännyt jatkamaan Ruumis -näytelmän harjoituskautta kohti uusia esityspäiviä.

Alussa suurin kädenvääntö käytiinkin päivämääristä, harjoituskaudesta ja esityspäivistä. Ja sen jälkeen vain varailtiin tiloja ja toivottiin parasta. Ja nyt viimein harjoituskausi on lyöty lukkoon ja esityspäivät ovat päätetty.

Tarkemmat esityspäivät ja -ajat löytyvät tapahtumasivulta facebookista tai Kuopion ylioppilasteatterin nettisivuilta.

Pitkästä aikaa puvustuksen parissa. Jokaiselle löytyi jotain ja vaatetus on enemmän tai vähemmän kasassa. Sitten onkin vain kaiken muun vuoro.

Sen lisäksi, että ensimmäisissä lukuharjoituksissa verestettiin muistia, näyttelijät pääsivät myös kokeilemaan vaatetusta pitkän tauon jälkeen. Varsinaista puvustuksen kokeilua ei ollut ehditty vielä suorittaa kevätkaudella, vaan sen oli tarkoitus tapahtua tulevissa promokuvauksissa. Mutta nekin siirtyivät. Vaatetuksen tarkistaminen ja kokeileminen toimi hyvin käytävällä varaston nurkilla. Kaikille löytyi jotain päällepantavaa ja näyttelijät saivat roolivaatteensa mukaansa.

Itse lukuharjoitukset sujuivat yliopistonrannassa hyvään tahtiin. Sään salliessa treenit päätettiin pitää ulkoilmassa. Vaikka lukuharjoituksissa ei päästykään lavalle, niin sillä pääsi hyvin takaisin tekstin pariin. Että vaikka tällä kertaa ei päästy kunnolla tekemään kohtauksia, toimi harjoitukset vähän kuin lempeänä kastautumisena produktioon, joka jäi kesken niin yllättäen ja nopeasti.

Nuoren teatterinharrastajan mielenkiinto heräsi ja tietämättämme meillä oli ollut kuuntelija koko ajan. Ehkäpä sitten rekryissä hän pääsee mukaan.
Facebook tapahtumassa lista kaikista esiintymispäivistä ja -ajoista.

Tämän hetkisen tilanteen vuoksi kaikkien esitysten yleisömäärä on rajattu, ja yleisö otetaan ensisijaisesti vain varauksilla. Puhelinnumero varauksille ja kyselyillä 0445768416 (tekstiviestillä) sekä sähköpostiosoite kuopionylioppilasteatteri@gmail.com

Muista seurata Kuopion ylioppilasteatteria Facebookissa, instagramissa sekä täällä blogissa.

Pieni logo